Julkaistu

Uni ja vireys – työ ja tunteet

Unen työkirjan kansikuva

Jatkan jälleen uni ja vireys asioiden pohtimista kirjoittamalla. Uni on tavallaan yksinkertainen ja toisaalta hyvinkin monitahoinen asia. Tuntuu, että ennen 2000 lukua unesta ajateltiin lähinnä, että sen kun nukut, uni hoituu kyllä itsestään. Vuosituhannen vaihduttua on uni tai väsymys ja sen seuraukset nousseet yhä enemmän otsikoihin.

Itselleni  unesta on muodostunut työni yksi ”pääaihe”, vaikka vireystilan ja väsymyksen hallinta ovat edelleenkin yritykseni ja ajatteluni perusta. Unen ja unitieteen  kautta näitä  aiheita on päässyt helpoiten saamaan esille sekä myös kehittämään yksilöillä ja organisaatioissa. Otsikkoon halusin lisätä sanan tunteet erään saamani palautteen innostamana – siitä lisää kun luet eteenpäin :-). 

Tunteet / uni ja vireys

Tunteet eivät ole vain mielensisäisiä kokemuksia, vaan ne vaikuttavat aivan suoraan kehon fysiologiseen tilaan ja vireystasoon. Esimerkiksi stressi tai jännitys nostavat myös kehon aktivaatiotasoa; kehosi kokee ristiriitaa, jos olet nukkumaan mennessäsi  kiihtynyt, ahdistunut, peloissasi, nälkäinen, janoinen tai innostunut. Nämä tunnetilat aktivoivat hormoneja, jotka ylläpitävät korkeaa vireystilaa ja estävät nukahtamisen.

Turvallisuuden ja levollisuuden tunne puolestaan tukee rentoutumista ja unta. Huoleton mieli, rauhallinen ja pimeä makuuhuone auttavat melatoniinin eritystä ja unen tuloa.  Kehon ja mielen yhteys toteutuu myös, kun rentoudut esim silittämällä lemmikkiä, käyt hieronnassa irrottamassa jännitteitä lihaksista tai kävelet ulkona nauttien kevään tulosta.   Ymmärtämällä kehon,  tunteiden ja vireystilan yhteyttä voit aina paremmin säädellä arjen kuormitusta ja tukea palauttavaa unta.

 

Uni ja vireys kulkevat lapsesta asti käsi kädessä.

Unen työkirja – asiakkaan palaute

Virvote -kirjasarja, joita kirjoitimme kollegani Anun kanssa 2013-2016 ja josta ylläolevat kuvatkin nappasin,  olivat ensimmäisiä kirjallisia yrityksiäni auttaa ihmisiä kohti parempaa unta ja vireyttä. Koko Virvote -kirjasarjamme saikin aluksi hyvää pöhinää aikaan, mutta jäi loppujen lopuksi vähemmälle julkisuudelle, kun muu työ FRM.n parissa veivät aikaa. Silti se on näköjään edelleen hyvä! Totesin tämän, kun olemme Anun kanssa ottamassa pientä spurttia näiden meidän Virvote tuotteiden kanssa  ja pyysimme FBn puolella  lukijoilta palautetta työkirjoista.

Olin onnellinen, kun saimme e-työkirjoistamme edelleen hyvää palautetta. Itse mietin jo, että aika on niitä ehkä vähän syönyt. Toisaalta eivät nämä unen perusasiat ole juuri muuttuneet 10 vuodessa! Unen työkirjasta saamani eräs palaute etenkin lämmitti mieltä niin, että  haluan jakaa sen tähän:

”Hyvään uneen vaikuttaa niin paljon erilaisia asioita. Materiaali toi ne hyvin esille. Ja herätti miettimään vireystasoa suhtessa erilaisiin tunteisiin / tapahtumiin/ olotilaan.”

Etenkin sana tunteisiin on tärkeä  tuosta nostaa esiin, sillä tässä yhteydessä tunteet eivät ole pelkästään subjektiivisia kokemuksia, vaan ne voidaan nähdä myös osana kehon ja mielen vireystilan säätelyä – eräänlaisina ärsykkeinä, jotka ohjaavat unta joko edistävästi tai häiritsevästi. 

Työ ja tunteet

Syy, miksi halusin nostaa otsikkoonkin sanat työ ja tunteet, liittyy väsymykseen ja siitä aiheutuviin riskeihin työssä.

Väsymyksen vastakohtana hyvä, optimaalinen vireys tuo itselleni mieleen  tasapainoisen, innostuneen, luovan, tarkan, tunneälykkään ja palautumistaan arvostavan ihmisen. 

Ylivireydessä palautuminen jää taka-alalle, uni jää vähiin tai häiriintyy ja suorittava stressiote saa vallan. Ihmisellä tuntuu olevan monta rautaa tulessa, ainainen kiire ja paine päällään.

Alivireydessä, johon pitkään jatkuneesta ylivireydestä helposti lopulta tippuu, ei ole innostusta, ei jaksamista, ei luovuutta ja siinäkin alkaa uni häiriintyä, kun unipainetta ei enää synny.  

Millaisen tyypin kanssa sinä haluaisit tehdä töitä? Ylivireyttä ehkä arvostetaan, koska aluksi innostus ja suorittaminen voivat saada paljonkin aikaan. Lopulta kuitenkin on pohdittava, kuinka monen innostus, luovuus, käytös toisia kohtaan ja tehokkuus on oikesti tuottavaa tai sopivaa, ja päätyykö pitkä ylivireyskausi lopulta alivireyteen.

Virvote työkirjat ohjaavat kohti optimaalista vireyttä, mutta niitäkään ei kannata ahmia eikä suorittaa… siitä pari palautetta vielä mielen ja ravinnon työkirjoista 🙂 :

Todella paljon tehtäviä, joissa riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. Luin ensin koko kirjan läpi tekemättä tehtäviä ja toisella kerralla aloin tehdä myös tehtäviä ja pohtimaan vastauksia kysymyksiin. Helppo lukuinen!

Hyvä, kun asioita käsitelty lyhyinä kappaleina. Jaksaa paremmin lukea, kun tekstit eivät ole liian pitkiä. Kuvat keventävät sisältöä.

Näihin kaikkiin kirjoihimme voit tutustua lisää joko Anun Pirteeks verkkokaupasta tai tästä shop.vitalgo.fi verkkokaupasta!